Metsäteollisuuden palvelut
Olemme monipuolinen kemiallisen ja mekaanisen metsäteollisuuden logistiikkakumppani. Pitkäjänteinen kehitystyömme yhdessä asiakkaiden kanssa on hionut toimitusprosessit nykyaikaisiksi ja joustaviksi.
Metsäteollisuus raiteilla
Rautatieliikenteessä keskitymme säännöllisiin ja suuriin volyymeihin tuotantolaitoksilta satamiin ja tuotantolaitosten välisiin kuljetuksiin.
Puuraaka-ainelogistiikkamme perustuu valtakunnalliseen kuljetusjärjestelmään. Kotimaan palvelun perustana ovat kuljetusjärjestelmän lähtöalueet, terminaalit ja kuormauspaikat. Kotimaan kuljetuksissa käytämme omaa puuraaka-ainekuljetuksiin kehitettyä vaunukalustoamme.
Monipuolisesta vaunuvalikoimastamme löytyy vaunut kaikkiin metsäteollisuuden tarpeisiin.
Erikoisosaamistamme on uusien tuotantolaitosten kokonaisratkaisut, joiden avulla rautatieliikenteestä saadaan mahdollisimman tehokasta.
Rautatielogistiikan palvelut
Pendeli
Erityisesti puuraaka-aineiden osalta suosittu ja tehokas kuljetuskonsepti, jossa kyseiseen liikenteeseen osoitetut vaunut kiertävät vähintään kolmesti viikossa lähtö- ja määräpisteiden välillä.
Asiakasjuna
Määrättyinä päivinä säännöllisesti kulkevat kokonaiset asiakasjunat ovat metsäteollisuudessa suosittu ratkaisu erityisesti tehokkaisiin satamakuljetuksiin ja raakapuulogistiikkaan.
Vaunuryhmä
Muutaman vaunun tarpeeseen kuljetamme pienemmät vaunuryhmät perille laajaa runkojunaverkostoamme hyödyntäen. Runkojunien kokoonpano muodostuu useamman asiakkaan vaunuista.
Metsäteollisuuden kuljetettaviin tuotteisiin kuuluvat esimerkiksi:
- tuotekuljetukset: paperi, kartonki ja selluloosa, sahatavara ja levytuotteet
- raaka-ainekuljetukset: raakapuu, hake ja kaoliini