Kun logistiikka ratkaisee

VR logistiikka kuljettaa vuodessa SSAB:n terästä noin puolitoista miljoonaa tonnia. Määrään mahtuu niin teräskeloja, -levyjä, -arkkeja kuin kierrätettyä eli romuterästä, jota ajetaan erityisesti Raahen suuntaan.

VR logistiikka kuljettaa vuodessa SSAB:n terästä noin puolitoista miljoonaa tonnia. Määrään mahtuu niin teräskeloja, -levyjä, -arkkeja kuin kierrätettyä eli romuterästä, jota ajetaan erityisesti Raahen suuntaan.

SSAB ja VR painavat päästöjä alas yhdessä

17.6.2025

Terästeollisuus on iso päästöjen aiheuttaja, mutta yhdessä VR Logistiikan kanssa SSAB on tehnyt jo vuosia töitä etenkin kuljetusten päästöjen pienentämiseksi. Työ tuottaa selkeää tulosta.

Viime vuosikymmenen puolella VR Logistiikka asetti asiakkaansa SSAB:n kanssa tavoitteen, että logistiikan päästöjä tiputetaan vuoden 2018 tasosta puoleen vuoteen 2024 mennessä. Vastuullisuus on keskeinen osa sekä VR:n että SSAB:n strategiaa, ja vähäpäästöisyyden tavoittelu on ollut menestyksekästä. Tavoite on saavutettu ja ylitettykin.

– Nykyinen raportointijärjestelmämme yltää vuoteen 2020. Liikennerakenne on muuttunut vuosien varrella jonkin verran, mutta vuoden 2024 loppuun mennessä olemme saaneet jo pelkästään operatiivista toimintaa tehostamalla tiputettua vertailukelpoisia päästöjä noin 20 prosenttia, sanoo VR Logistiikan avainasiakaspäällikkö Kimmo Kadenius.

Vieläkin suurempia vähennyksiä on saatu Hangon radan sähköistyksestä. Sähkövetoon päästiin helmikuussa 2025.

– Suurin osa SSAB:n raideliikenteen kuljetusten päästöistä on tullut Hankoon menevästä liikenteestä, koska sitä on tehty dieselvedolla ja volyymit ovat olleet suuria. Radan sähköistys laski päästöjä noin 60 prosenttia.

Lisäksi vaihtotöissä SSAB:n tehtailla otettiin käyttöön uudet Dr19-veturit. Näiden kaikkien yhteisvaikutuksena energiankulutusta on lähtötasoon verrattuna pystytty tiputtamaan yli 70 prosenttia.

Uudet veturit tiputtavat paikallisia päästöjä

SSAB:n Hämeenlinnan ja Raahen tehtailla otettiin keväällä 2025 vaihtotöissä käyttöön uudet Dr19-veturit. Ne ovat merkittävästi aiempia vetureita energiatehokkaampia ja vähäpäästöisempiä. Start/stop-automatiikalla varustetut veturit ovat vahvoja työjuhtia: yksi Dr19 pystyy vetämään saman määrän vaunuja, mihin ennen tarvittiin kaksi veturia.

Uusien vetureiden hankinta oli positiivinen asia, jonka myös operaattorit ovat kokeneet erittäin myönteisenä.

Vetureista on saatu hyviä käyttökokemuksia ja työviihtyvyys on parantunut.

– Uusien vetureiden hankinta oli äärimmäisen positiivinen asia, jonka myös operaattorit ovat kokeneet erittäin myönteisenä, sanoo SSAB:n Hämeenlinnan tehtaan kylmävalssauksen tuotantopäällikkö Heikki Savikko.

Tehtaalla vetureilla joudutaan ajamaan sisään halleihin, ja nykyaikainen veturi tuottaa sisätiloihin huomattavasti vähemmän pakokaasuja. Veturit ovat hyvä uudistus myös koko Hämeenlinnalle.

– Tehtaan ja sitä palvelevan rataverkon ympärille on rakentunut paljon asutusta vuosikymmenten aikana. Saimme aiemmin paljon yhteydenottoja asukkailta koskien vanhojen vetureiden savutusta ja melua. Siinä mielessä veturihankinta on ollut koko Hämeenlinnan hanke. 

SSAB:n Hämeenlinnan ja Raahen tehtailla otettiin keväällä 2025 vaihtotöissä käyttöön uudet Dr19-veturit.

Kohti fossiilivapaata terästuotantoa

SSAB on vielä iso päästöjen aiheuttaja.

– Teräksen valmistus on hiilidioksidi-intensiivistä hommaa. Kun teemme tonnin terästä, siitä syntyy kaksi tonnia hiilidioksidia. Raahen tehdas on valitettavasti vielä suurin yksittäinen päästöjen aiheuttaja Suomessa, mutta kun tuotantoprosessi muutetaan fossiilivapaaksi, sillä on valtava merkitys, sanoo SSAB Europe-divisioonan logistiikkapäällikkö Heikki Hellstén.

SSAB teki ensimmäiset jätti-investointinsa vähähiilidioksidisen teräksen valmistamiseen Ruotsin tehtailleen. Oxelösundin tehtaan valokaariuuni otetaan käyttöön 2026 lopulla, ja Luulajan uusi minimill-tuotantolaitos suunnitelman mukaan 2028. Raahen tehdas seuraa perässä tämän jälkeen.

Uudella, valokaariuuneihin perustuvalla valmistusprosessilla tulee olemaan suuri merkitys.

Meillä on paljon vastuullisuustavoitteita, ja myös asiakaskentästä tulee vaatimuksia. Se, että tuotteitamme pystytään kuljettamaan junalla, fossiilittomalla sähköllä, on merkittävässä roolissa.

–Vähähiilidioksidisen teräksen (SSAB Zero™ ja myöhemmin myös SSAB Fossil-free steel™) käytöstä on jo paljon sopimuksia, esimerkiksi autoteollisuus on sille hyvin vastaanottavainen. Kun myös päästöjen aiheuttaminen tuo jatkossa yhä merkittävämpiä kustannuksia, meillä on vahva usko siihen, että tämä suunta on oikea.

Logistiikan päästöt ovat kokonaisuudesta pienet, mutta niilläkin on merkitystä.

– Meillä on paljon omia vastuullisuustavoitteita, ja myös asiakaskentästä tulee vaatimuksia. Se, että tuotteitamme pystytään kuljettamaan junalla, fossiilittomalla sähköllä, on merkittävässä roolissa, Hellstén sanoo.

Vastuullisuus SSAB:llä lähtee jo yhteistyökumppaneiden valinnasta.

– Heillä täytyy olla korkeat kriteerit ympäristöasioiden hoitamiseksi sekä selkeät näytöt asiasta. Näyttöä pitää olla myös siitä, että toimii mallikkaasti vaikkapa henkilöstön työolojen suhteen. Yhteistyö VR:n kanssa on vähintään hyvää, ellei jopa erinomaista. 

Tehokkaat toimintamallit helpottavat tekemistä

Toimintamallien yhteinen kehittäminen tehostaa, sujuvoittaa sekä parantaa kuljetusketjun toimivuutta.

– Keskeinen tekijä on junien iso täyttöaste. Kun ajetaan mahdollisimman täysiä junia, saman volyymin liikutteluun tarvitsee ajaa vähemmän. Rautatieliikenteessä tällainen tehostaminen korreloi selkeästi energiankulutuksen kanssa, Kimmo Kadenius sanoo.

Veturi- ja vaunukaluston sekä henkilöresurssien suunnitelmallinen käyttö on myös toimintamallien ytimessä. Kaikilla näillä VR Logistiikka takaa kustannustehokkaat kuljetusratkaisut.

Myös asiakkaan rooli on tärkeä. Resurssien tehokkaan käytön edellytyksenä on, että kuljetustarpeet pystytään ennustamaan tarkasti. Siksi ennakoivaa tietoa tarvitaan asiakkaalta jatkuvasti.

Keskeinen tekijä on junien iso täyttöaste. Kun ajetaan mahdollisimman täysiä junia, saman volyymin liikutteluun tarvitsee ajaa vähemmän.

VR logistiikka kuljettaa vuodessa SSAB:n terästä noin puolitoista miljoonaa tonnia. Määrään mahtuu niin teräskeloja, -levyjä, -arkkeja kuin kierrätettyä eli romuterästä, jota ajetaan erityisesti Raahen suuntaan.

– Käytännössä Raahen tehtaalta ajetaan siellä valmistettua raaka-ainetta Hämeenlinnan tehtaalle, jossa jalostettua terästä kuljetetaan satamiin ja maailmalle, Kadenius sanoo.

Jatkuva kehitys käynnissä

Kuljetusratkaisuja SSAB:n kanssa kehitetään jatkuvasti. Esimerkkinä toimii rainakelojen kuljettamiseen kehitetyt tuet. Rainakelat ovat isommista teräskeloista pituussuunnassa leikattuja keloja, jotka painavat monta tonnia ja voivat kapeutensa takia olla epävakaita.

– Kehitimme yhteistyöllä vaunuihin tuet, joiden avulla kelat pysyvät tiukasti paikallaan. Turvallisuusnäkökulma on kuljetuksissa erittäin keskeistä. Meillä on työn alla myös teräsarkkien ja muidenkin tuotteiden kuljettamiseen liittyviä ratkaisuja, Kadenius kertoo.

Työ päästöjen vähentämiseksi jatkuu tiiviisti.

– Käytännössä junien ajamisesta tulevat päästöt ovat lähes nollassa. Ne päästöt, mitä vielä tulee, johtuvat lähinnä vaihtotöistä sähköttömillä rataosilla lähtö- tai määräasemilla.

Kadenius sanoo arvostavansa valtavasti SSAB:n vastuullisuusasennetta.

– Heidän markkinansa ovat paljon Euroopassa, missä vastuullisuuskysymykset ovat vahvasti pinnalla. He ovat ottaneet asiat vahvasti strategiaansa ja on rohkea liike lähteä investoimaan miljardeja fossiilivapaan teräksen tuotantoon.