VR Logistiikka tehostaa raakapuukuljetuksia

11.6.2026

Yhdessä asiakkaan kanssa

Tehokkuus ei synny vain junan pituudesta, vaan myös siitä, että kalusto kiertää tehokkaasti.

Tehokkuus ei synny vain junan pituudesta, vaan myös siitä, että kalusto kiertää tehokkaasti.

Metsäteollisuuden suhdanne ja globaali kilpailu vaativat raakapuukuljetuksilta uutta tehoa. VR Logistiikka vastaa asiakastarpeisiin kehittämällä kokonaisvaltaisesti kuljetusjärjestelmää sekä hyödyntämällä suurempia junakokoja.

Raakapuukuljetukset ovat merkittävä osa VR Logistiikan liiketoimintaa. Puuta kuljetetaan teollisuuden kumppanina yli 80 kuormauspaikan kautta. Suomen metsäteollisuuden markkinatilanne on tällä hetkellä epävarma, mikä heijastuu myös kuljetusmääriin. 

– Asiakkaat kokevat meidät luotettavaksi yhteistyökumppaniksi ja varmaksi toimijaksi. Kun markkinat ja asiakkaiden tarpeet muuttuvat, kehitämme koko ajan uusia ja kustannustehokkaampia ratkaisuja, jotka tuottavat asiakkaille selkeää arvoa, sanoo VR Logistiikan raakapuun liiketoimintapäällikkö Pekka Koivula. 

Raakapuuliikenteen kehityshankkeella mahdollistetaan junakokojen kasvattaminen ja kehitetään entistä kilpailukykyisempiä ratkaisuja asiakkaille. Projektin tavoite on optimoida koko kuljetusjärjestelmää.

– Tällä hetkellä tyypillinen juna on 25 vaunun mittainen, mutta pyrimme jatkossa liikuttamaan huomattavasti enemmän puuta kerralla. Jatkossa puhutaan 28–30 vaunun kokoisista junista ja kuljetuskonsepteista.  

Enemmän, turvallisemmin ja päästöjä vähentäen  

Kehityshankkeen pohjana on VR:n mittava investointiohjelma. Investoinnit ja toiminnan tehostaminen kulkevat käsi kädessä: uudet, tehokkaat ja vetokykyiset veturit mahdollistavat pidemmät junat ja raskaammat kuormat. Se myös vähentää päästöjä. 

–Kun yhdellä junalla saadaan kuljetettua enemmän puuta, kuljetusten yksikkökustannukset laskevat. Asiakkaalle tämä näkyy rautatiekuljetusten osalta suoraan viivan alla, Koivula sanoo.

Vaikka tavoitteena on tehokkuus, uutta konseptia ei oteta käyttöön, jos riskien arviointia ei ole tehty. 

– Turvallisuudesta ei tingitä. Olemme jo tunnistaneet paikkoja, joissa pitää tehdä ja on jo tehtykin riskien arviointia.

Pekka Koivula

Kyse on koko kuljetusketjun optimoinnista, kuormauspaikalta tehtaalle saakka. 

Pekka Koivula

Uusille raakapuun kuormauspaikoille, joita Väylävirasto on rakentanut, mahtuu hyvin ja turvallisesti 30 Sp-vaunua. Projektin yhteydessä kartoitetaan myös muut mahdolliset infran kehitystarpeet, joista käydään tiivistä vuoropuhelua myös Väyläviraston suuntaan.

– Käymme myös asiakkaiden kanssa konseptit läpi. Varmistamme, että kuormaus- ja purkupäässä uuteen toimintamalliin siirtyminen on mahdollista, kustannustehokasta ja turvallista. Kyse on siis koko kuljetusketjun optimoinnista, kuormauspaikalta tehtaalle saakka.  

Pendelijunat keskeinen osa myös uutta mallia 

Tehokkuus ei synny vain junan pituudesta, vaan myös siitä, että kalusto kiertää tehokkaasti. VR Logistiikka hyödyntää mahdollisuuksien mukaan pendelijunia – eli suljettuja kiertoja, joissa samat vaunut kulkevat vakituisesti tiettyjä yhteysvälejä tehtaan ja kuormauspaikan välillä. 

– Pendelit ovat osa projektia. Katsomme, voimmeko junakoon kasvattamisen lisäksi samalla yksinkertaistaa liikennerakennetta, jotta kokonaisuudesta saadaan entistä sujuvampi ja toimintavarmempi 

VR hyödyntää projektissa koko organisaatiotaan, jotta logistiikan asiantuntemus tuodaan kattavasti saman pöydän ääreen. Projekti on aloitettu pohjoisesta Suomesta ja koko maa käydään järjestelmällisesti läpi. 

Junakokoa kasvattamalla voimme tarjota asiakkaillemme kustannustehokkaimmat ratkaisut myös tulevaisuudessa. 

– Tavoitteena on, että suurin osa muutoksista olisi valmiina syksyn aikana. Ainakin potentiaaliset kohteet on siihen mennessä tunnistettu, Koivula sanoo. 

Projektin koordinointi vaatii myös jatkuvaa viestintää sidosryhmien välillä. Tavoite on selvä. 

– Tämä on merkittävä toimenpide. Junakoon kasvattaminen ja kuljetuskonseptien optimointi on välttämätöntä, jotta voimme tarjota asiakkaillemme kustannustehokkaimmat ratkaisut myös tulevaisuudessa.